Makeaa

The winner takes it all!

Screenshot 2016-07-06 at 14.46.44

Aina silloin, kun kotoa löytyy muutama hieman ylikypsäksi päässyt banaani, teen banaanikakkua. Olen käyttänyt kakun tekoon jo pitkään samaa ohjetta, jonka bongasin aikoinaan Cebicin blogista. Kakku kulkee nimellä maailman paras banaanikakku ja sitä se toden totta on! Ensinnäkin valmistaminen on superhelppoa – vatkainta ei tarvita, kun kaikki ainekset vaan sekoitetaan keskenään. Lisäksi kakku todella on erinomaisen makuinen, mehevä ja maukas.

Tarvitset:
2 kananmunaa
2½ dl sokeria
2 banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vanilliinisokeria
8 rkl kuohukermaa
150 g voita sulatettuna
2½ dl vehnäjauhoja
kanelia

Tee näin:
Sekoita kaikki aineet kulhossa ja lisää joukkoon kanelia oman maun mukaan. Taikinan kuuluu jäädä melko löysäksi ja kuohkeaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 200ºc lämmössä noin tunnin ajan. Kakun pinnasta tulee melko tumma, joten älä säikähdä, se kuuluu asiaan. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Kuumana kumottu kakku saattaa jäädä osittain vuokaan kiinni (kokemusta on!). Tämä kakku säilyy useita päiviä etenkin, jos säilytät sitä jääkaapissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s